Army Camp2018-05-09T11:29:50+00:00
Army Camp helsinki

Tervetuloa Army Campille

Perinteeksi muodostunut Army Camp korkkaa kevätkauden toiminnantäyteisellä treenillä. Tämä 4 viikon leiri on järjestetty jo 6 vuoden ajan samassa paikassa joka kevät ja muutamana syksynä.

Tänä vuonna treenataan myös Kuusijärvellä. Kuusijärven Army Camp elokuussa 201!

Army Camp on ulkona pidettävä toiminnallinen harjoitusleiri, jonka kesto on yhteensä n. 4 viikkoa, sisältäen yhteensä 10 harjoituskertaa (2-3 harjoitusta / viikko). Lähde mukaan viimeistelemään oma kesäkuntosi vähän normista poikkeavista treeneistä ulkoilmassa.

Sadat ihmiset ovat vuosien varrella vetäneet meidän Army Campin läpi. Monelle siitä on tullut jo perinne, ja usein näemmekin samoja tuttuja kasvoja vuodesta toiseen treenileirillä, joka päättyy mukavasti ennen juhannusta.

Jokainen harjoitus on erilainen, mutta runko pysyy samana treenistä toiseen:

1. Reipas alkulämmittely, jossa mukana dynaamisia avaavia liikkeitä kropalle.
2. ”Agility” rata. Rata koostuu juoksusta, hypyistä, aidoista, askeltikkaista
yms.
3. Lihaskunto osuus, jossa liikkeet tehdään
joko parin kanssa, tai eri välineitä hyväksikäyttäen.

Luvassa on menoa ja meininkiä jota et ole todennäköisesti ennen kokenut.
Käytämme hyväksi maastoa, renkaita, köysiä, kuulia, lekoja, muita kanssa treenaajia yms.
Leirin armeijakuosissa runttaa läpi Suvi / Miikku / Marko /Pasi / Kata
Haasta itsesi ja lähde mukaan Army Campille!

HUOM!!! Army Camp EI sovellu liikuntaa aloitteleville!

Army Camp Hinta
119€ / hlö
Lisäkysymykset
miira-mari(at)jmsyke.fi

Harmittaako kun et pääse osallistumaan jokaiselle treenille? Voit korvata ohimenneet Armytreenit Studiollamme treeniryhmän tunneilla!
(Korvattavat tunnit käytettävä Heinäkuun loppuun mennessä)
Näin et maksa turhaa väliin jäävistä treeneistä.

Seuraava Army Camp alkaa 21.5.2018 | Tapanila, Hiidenkiven puisto
Treeniaikataulu:

Viikko 1: Ma, Pe
Viikko 2: Ma, Ke, Pe
Viikko 3: Ma, Pe
Viikko 4: Ma, Ke, Pe

Harjoituspaikkana toimii Hiidenkiven puisto. Osoite: Erätie 3, 00730 Helsinki
(Tapanilan Urheilukeskus)

Kuusijärven Army Camp alkaa 6.8.2018
Treeniaikataulu:

Viikko 1: Ma, Pe
Viikko 2: Ma, Ke, Pe
Viikko 3: Ma, Pe
Viikko 4: Ma, Ke, Pe

Harjoituspaikkana toimii Kuusijärven maastot. Osoite: Kuusijärventie 3, 01260 Vantaa

Harjoitusajat kummassakin paikassa Maanantaisin klo 19:30, Keskiviikkoisin klo 18:30 ja Perjantaisin klo 18:00.
Yhden harjoituksen kesto n. 60min


Ilmoittaudu mukaan seuraavalle Army Campille:

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kuvia edellisiltä Army Campeiltä