Kesäkuntoon personal trainerin kanssa

Kesäkuntoon personal trainerin kanssa

Olen tässä vuosien varrella pt-hommia tehdessä huomannut, että vaikka moni mielellään kesän kynnyksellä siirtää omia kuntoiluprojektejaan syksylle niin minun mielestä paras aika oman projektin aloittamiseksi on nimenoman keväällä. Myös parhaimmat onnistumistarinat ovat saaneet alkunsa kevään/kesän aikana aloitetuista projekteista.

Personal trainer avuksi

Päivät pitenee ja valon määrä lisääntyy joka päivä. Aamulla kun heräät alkaa jo olla valoisaa. Ainakin minulle se merkkaa paljon ja heräämiset ovat aamuisin huomattavasti helpompia. Päivät mukavasti pitenee aamusta ja illasta. Tiedän että moni potee myös jonkinasteista ”masennusta” pimeään aikaan, jolloin myös omasta hyvinvoinnista kiinni pitäminen olisi ensiarvoisen tärkeää, mutta kuntoiluprojektin aloittaminen tuohon ajankohtaan on vaikeaa tai ainakin hyvin energiaa vievää.

Hyvä valmentaja osaa ottaa huomioon muut kokonaiskuormitukseen liittyvät tekijät. Mikäli stressitasot työn tai muun kuormittavuuden takia ovat jo ns. tapissa, ei kovatehoisella liikunnalla tai ruokavaliolla tehdä muuta kuin pahenneta omaa oloa entisestään. Olenkin monen asiakkaan kanssa ensimmäiset kuukaudet keskittynyt vain kuormituksen keventämiseen kovan liikunnan sijaan. Liikuntaa on lisätty sitä mukaa kun oma jaksaminen lisääntyy.
Kun pohjatyöt tehdään kunnolla, voi tulokset olla jotain mitä et ole koskaan osannut edes kuvitella.

Valmentajana pyrin siis aina ottamaan kokonaisuuden huomioon.  Sijoitusta omaan valmentajaan ei kannata tehdä jos et pysty myös sitoutumaan ja keskittymään projektiin siihen vaadittavalla intensiteetillä.

Mielestäni kaksi isoa projektia on maksimimäärä mihin pystymme kerralla sitoutumaan riittävästi.
Yksilövalmennukseen lähteminen on aina näistä projekteista yksi!

Aloita siis silloin kun hetki on oikea. Älä yritä selättää liian montaa ongelmaa samaan aikaan.

Nyt on siis hyvä hetki aloitella kesäkuntoon projektit mikäli haluat kaventaa omaa vyötäröä kesään mennessä. Muutamassa kuukaudessa tehdään paljon, mikäli ajankohta muuutoksella vain on sopiva.

Tutustu hinnastoomme ja tule juttelemaan henkilökohtaisesti tarkemmin mahdollisesta valmennuksesta kanssamme.

Ota rohkeasti yhteyttä. Ensimmäinen tapaaminen on maksuton, eikä sido sinua mihinkään.

Kesäkuntoon personal trainerin kanssa

Marko Erkkinen
Marko ErkkinenJM Syke valmentaja
Olen myös toimitusjohtaja, omistaja, siivooja, atk-tuki, ad ja välillä myöskin adhd.
2017-03-21T14:05:58+00:00 21.3.2017|